Näyttelyt

Laura Tahvanainen: Olen jäkälää ja sammalta III IsoGalleria 24.2 – 14.3.2024

 

Sanotaan, että ihmisen erottaa muista eläimistä kykymme pohtia, mikä on oikein ja mikä väärin. Väite korottaa ihmisen jalustalle, mutta sisältää myös vahvan viestin vastuustamme muita olentoja ja luontoa kohtaan. Muistimmeko vastuumme? 

Tahvanaisen teokset ovat syntyneet ihmisen ja luonnon välisen suhteen pohdinnoista, kiinnostuksesta eläinetiikkaan sekä rakkaudesta luontoon. Tällä hetkellä elämme luonnon ja monien muiden lajien kustannuksella. Huoli kestämättömästä elämäntavasta muuntuu Tahvanaisen teoksissa visuaalisiksi pohdinnoiksi kaiken elävän yhteydestä ja vaikutuksesta toisiinsa. Kenelle elintila kuuluu, kenen elämällä on väliä? Tahvanaisen teokset ovat kuvauksia ihmisistä ja eläimistä, joissa lajien välisiä arvoasetelmia ei ole. Toisinaan ihminen sulautuu luontevaksi osaksi metsämaisemaa tai toista eläintä, toisinaan ihminen saa eläimellisiä piirteitä muistuttaen meitä samankaltaisuudestamme. Lähtökohdistaan huolimatta teosten tunnelma on kuitenkin lempeä, vaalien yhteyttä, joka on.

Näyttely koostuu pääasiassa kahvilla ja musteella maalatuista teoksista, sekä installaatiomaisista osasista. Tekotapa on intuitiivinen ja merkitsee tekijälleen paluuta kuvantekemisen alkujuurille. Keskeistä työskentelyssä on käden ja silmän yhteistyö ja tiivis vuorovaikutus teoksen ja tekijänsä välillä, sekä tietynlainen hallitsemattomuuden hyväksyminen ja luovaan prosessiin luottaminen. Yhtä lailla teokset ovat tutkielmia rajattujen välineiden rajoista ja mahdollisuuksista.

Laura Tahvanainen (s. 1994) on Joensuulaislähtöinen kuvataiteilija ja taidegraafikko, joka asuu ja työskentelee Turussa. Tahvanaisen taiteessa näkyy kiinnostus psykologiaan. Kurkottaessa itseen voi tulla ymmärtäneeksi jotakin keskeistä ihmisyydestä. Yksityisen ja yleisen vuoropuhelu, ja niiden rajapinnoilla liikkuminen ekspressiivisen ilmaisun keinoin onkin Tahvanaisen taiteelle tyypillistä. Viimeisten vuosien aikana katse on kuitenkin kääntynyt itsestä ulospäin, aiheiden kulkiessa lähemmäs luontoa ja toisia eläimiä, joiden kustannuksella tällä hetkellä elämme. Samalla ilmaisu on saanut mustavalkoisen värimaailman rinnalle seepian sävyjä ja värejä.

Näyttelyn ensimmäinen osa oli nähtävillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Napassa heinäkuussa 2023, toinen osa oli esillä Turussa B-galleriassa tammi-helmikuussa 2024, ja viimeinen, kolmas osa Galleria Rongassa Tampereella helmi-maaliskuussa 2024. Näyttelykokonaisuus on muokkautunut matkan varrella saaden uusia teoksia osakseen, eläen ja rakentuen aina tilaan sopivalla tavalla.

Lisätietoja:

Laura Tahvanainen

lauratahva@gmail.com

web: lauratahvanainen.pb.gallery

instagram: __l_aura




Taru-Carita Pullinen:
Vaeltajia ja mietiskelijöitä
PikkuGalleria 24.2.- 14.3.2024


Pohdin töissäni ihmisen ja luonnon ja ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Tekniikakseni on viime
vuosina vakiintunut erilaiset sekatekniikkayhdistelmät paperille, joissa yhdistelen vaihtelevasti
esimerkiksi kuitukärkikynää, lyijykynää, akvarellikyniä, akvarellia ja nestemäistä tussia. Eri
välineiden yhdistäminen mahdollistaa erilaiset käsialat samassa työssä. Työskentelyssäni tärkeää on
kokeilu, eri välineillä leikkiminen, jatkuva uuden etsintä. Oleellista itselleni on myös tekniikoiden
myrkyttömyys.

Kuvaan ihmisiä ja eläimiä vaeltamassa eri maisemissa. Toisaalta toinen ihmisen tekemä matka on
mielen sisäinen matka. Töissäni etsin reittiä takaisin luontoon, luontoyhteyteen, osaksi luontoa, pois
tämänhetkisestä ihmisen ja ympäristön ristiriidasta. Tämän matkan tulee olla sekä sisäinen että
ulkoinen, niin mielen kuin toiminnan alueella. Töissäni vaeltelevat kuovipäiset ihmiset ja
intuitiivisesti valitut eläimet. Tyyliäni voisi ehkä kutsua maagiseksi realismiksi.   

Ihmisen ja eläimen sekoittaminen ei ole mitään uutta – jo kivikaudelta on löytynyt mammutin
syöksyhampaasta kaiverrettu veistos, jolla on ihmisen vartalo ja leijonan pää. Teos on tutkimusten
mukaan noin 40 000 vuotta vanha. Myös esimerkiksi muinaisen Egyptin jumalat kuvattiin
ihmisvartaloisina mutta eläinpäisinä, ja sama ihmisen ja eläimen sekoittamisen teema toistuu
muunmuassa antiikin Kreikan taiteessa ja mytologioissa. Aihe on siis kiehtonut ihmisiä kymmenien
tuhansien vuosien ajan. Itseäni aihe kiehtoo myös luonnonsuojelullisista näkökulmista: Ihmisen ja
luonnon välisen suhteen pohdinta on hyvin ajankohtaista ja välttämätöntäkin meidän ajassamme.

Eläimiin on aina kohdistunut monenlaisia uskomuksia, niitä on voitu pitää jumalina tai
toteemihahmoina, tai mystisinä viestinviejinä tämän maan ja tuonpuoleisen välillä. Eläin on
mysteeri. Yhä enemmän itse pohdin eläinten ja ylipäätään elämän ja olioiden tietoisuutta – mitä, jos
vaikka sienirihmastolla on tietoisuus, se on vain aivan toisenlainen kuin ihmisen tietoisuus, joten
emme sitä ymmärrä emmekä tavoita, emmekä mitenkään voi sitä mitata?

Lintu on luonnon mestariteos. Lintuja tunnetaan yli 9000 lajia, ja ne ovat levittäytyneet kaikille
mantereille. Linnut polveutuvat dinosauruksista ja ovat olleet menestystarina, mutta nyt ihmisen
toiminnan vuoksi lintujen määrä on radikaalisti vähentynyt ja lukuisia lajeja uhkaa sukupuutto.
Linnulta ihminen on kadehtinut lentotaitoa, ja koneiden avulla ihminen onkin lentokyvyn
saavuttanut. Sikäli ihmisen ja linnun yhdistäminen on luontevaa, olemmehan halunneet osin tulla
linnuiksi, olemme halunneet lentää. Minulle lintu symboloi myös vapautta sekä ajatuksen matkaa
mielikuvituksessa.

Ammennan paljon taidehistoriasta ja koen olevani osa jatkumoa. Vanhoista aiheista, kuten ihmisen
ja eläimen yhdistämisestä, voi tehdä loputtomasti omia versioitaan. Keskustelen menneen ja
nykyisen kanssa, sulautan kaiken mielessäni ja rakennan aineksista jotain uutta. Töistäni voi löytää
vaikutteita esimerkiksi symbolismista ja surrealismista. Poimin vaikutteita myös muun muassa
elokuvista ja erilaisista käsityötekniikoista.

Tyylini on runsas, yksityiskohtainen ja paikoin pikkutarkka.

Asun ja työskentelen Oulussa.




Oona Laitinen:
Tylsyyden ja anteeksipyyntöjen trilogia
MediaKulma 24.2. – 14.3.2024

 

Päivät puiden katveessa, joina kaikki vielä oli, Muistan menetetyt ajat ja Metsätragedia on kolmen teoksen muodostama kokonaisuus, jonka keskiössä on ihmisen luontosuhde ja ajatuskokeet. Teokset muodostavat sarjan, joka käsittelee tylsyyttä, luontoa sekä ihmisen psyykettä.

Sarjan ensimmäisessä teoksessa, Päivät puiden katveessa, joina kaikki vielä oli, on tarkastelun keskiössä ihmisen psyyke, kyllästyminen sekä luonnon tärkeys ihmisen hyvinvoinnille. Teoksen teemoja jatkaa Muistan menetetyt ajat, joka puolestaan toimii ikään kuin ajatuskokeena päivistä, jolloin meillä on monimuotoisesta luonnosta jäljellä ainoastaan digitaalisia kopioita tai ihmisten muistoja. Molemmat teokset tutkivat kuolevia ekosysteemejä ihmisen psyykeen perspektiivistä. Teokset esittävät kysymyksen siitä, mitä meillä todella jää maailmassa jäljelle, jos annamme biodiversiteetin kuihtua ja ihmisen välinpitämättömyyden ja apatian voittaa?   

Molemmissa videoteoksissa protagonisti käy läpi arkisia toimia ja hänen voidaan katsoa olevan jonkinlaisessa välitilassa todellisuuden, ympäristön ja oman toiminnan seuraustensa kanssa. Teoksissa ekokriisi kietoutuu ihmisen psyykeeseen: kuinka myös me romahdamme, jos annamme monimuotoisen luonnon ympärillämme muuttua ainoastaan muistoiksi siitä mitä se joskus oli.  Trilogian päättä teos Metsätragedia, joka on anteeksipyyntö ja oodi metsälle ja luonnolle. Se on yhdistelmä aarniometsässä kuvattua videota, veistosta ja spoken wordia, jossa kootaan yhteen kahden aiemman videoteoksen teemat sekä sanallistetaan anteeksipyyntö metsille ja luonnolle. Teos kutsuu sen äärelle lepäämään ja rauhoittumaan; antamaan tilaa ja pyytämään anteeksi.


Haluaisitko saada Galleria Rongan näyttelykutsuja?

Jos, ole hyvä ja lähetä kutsupyyntö osoitteeseen valvoja.galleriaronga@gmail.com, kiitos!

Tulevat näyttelyt 2024 löydät täältä