EIJA TUKIAINEN & SILJA SAARIKKO; KASVOTARINOITA 10.3.- 29.3. 2018

SAMSUNG CSC

INFORMAATIO

Viime syksyisen Italian matkani jälkeen innostuin maalaamaan renessanssi- ja barokkimuotokuvien pohjalta kasvokuvia. Taidehistoriallisten naiskuvien taustalla on suuria nimiä, mm. Raphael, Tizian, Botticelli ja Caravaggio.

Kasvot on rajattu tiukasti lähelle, vartalo ja vaatetus, tausta tai sylissä istuva lapsi ei ole mukana. Monta Mariaa: Juudit, Batseba, Susanna, Salome ja Maria Magdalena katselevat pää kallellaan. Nimitän näitä METOO-maalauksiksi. Uskonnolliset ja mytologiset aiheet taiteessa olivat suosittuja teemoja pitkään. Maalatessani mietin, minkälaisessa maailmassa alkuperäisten maalausten malleina olevat naiset ovat eläneet.

Eija Tukiainen

Minua kiinnostaa ihminen, joka on omissa oloissaan. Keskittynyt ja ajatuksissaan oleva henkilö. Ihminen, joka on paikallaan ja katselee. Näkeekö hän katsomansa vai ajatuksensa. Ihminen, joka asettautuu tallennettavaksi, mutta ei oikein osaa olla.

Tutkin vanhoja sukukuvia ja kadonneita ihmisiä. Millainen olemus heistä on tallennettu? Ilman valokuvaa he olisivat kokonaan unohtuneet. Kukaan ei tunne tätäkään henkilöä – hän on muuttunut ihmistyypiksi. Olen maalauksissani tutkinut erityisesti 1970-luvun maalaiskulttuurin ihmiskuvastoa.

Silja Saarikko

GALLERIA RONGA 10.3.-29.3.

ti-su klo 12.00-18.00