Grafiikkaa, maalauksia, keramiikka- ja tekstiilitaidetta
Maria Haatajan, Kaisu Kilpijärven ja Hanna Lehtosen ensimmäisen yhteisnäyttelyn synty juontaa juurensa Lapin yliopiston kursseille ja yhteisille vaellusretkille, joille ominaista oli harhailu, pysähtyminen ja yhdessä löytäminen. Samoilu ja pysähtely luonnossa ovat pitäneet meitä otteessaan, kutakin omalla puolella maapalloa, ja ohjanneet ajatuksia taiteen tekemisessä.
Merkintöjä maasta -näyttelyssä tutkimme yhdessä ja erikseen kokemuksia luonnossa, maan ja sään ilmiöitä – etsimisen ja löytämisen problematiikkaa. Harhailusta ja samoilustakin löytyy algoritmi, tapa toimia ja hahmottaa maailmaa. Sattumanvaraisena syntyneestä ideasta jalostuu geometrinen merkistö ja tarina, jonka viehätys on meille kaikille yhteistä.
Maria Haataja tutkii teoksissaan kuvantekemisen prosessia, joka perustuu assosiatiiviselle harhailulle. Sattumat ja samoilu kuljettavat työskentelyä ennalta arvaamattomiin suuntiin. Teokset ovat kuin karttamerkkejä prosessista, joka piirtää kiemurtelevaa polkua kartan valkoisille alueille. Samoileminen tarkoittaa Marian teoksissa paitsi prosessiin keskittyvää työskentelytapaa, myös konkreettista lähtökohtaa ja alkusysäystä, joka lähtee liikkeelle usein ulkona työskennellen. Marian teosten aiheet nousevat usein luonnosta ja sen ilmiöistä, ja se ulottuu myös materiaalin valitsemiseen.
Kaisu Kilpijärvi on paluumuuttaja, jonka teokset kumpuavat Kalifornian kultaisten kukkuloiden ja Tyynen valtameren muistojen yhdistyessä suomalaisen maan ja sään kokemuksiin. Kaisun teoksissa yhdistyvät kudonnan tekniikka ja siinä siirtyvä ikivanha historia. Oleellinen elementti on loimi, sen matematiikka, materiaali ja väri. Teokset ovat muovautuneet kudonnan fyysisen rytmin kautta materiaalia kuunnellen. Kudonnassa Kaisu on tiheyksien, sidoksien ja lankajärjestysten kautta etsinyt yhteyttä Anni Albersin kudonnan algoritmeihin, joiden kautta on syntynyt oma taiteellinen kokonaisuus.
Hanna Lehtosen teoksissa pysähdytään luonnon keskelle, muistojen ja itsetutkistelun äärelle. Teoksissaan Hanna kuvaa maata, taivasta ja vettä – muutosta, pysyvyyttä, muistoja ja ohikulkevia hetkiä. Luontokokemukset; äänet, hajut, maut ja kosketusten tuntu kerääntyvät elämysten kartastoksi, jossa hiljaisuus ei ole hiljaisuutta eikä pimeys pimeyttä, vaan luonto kertoo tarinaa kaikkina vuodenaikoina pimeässä ja valossa, sävyjen ja värien muuttuessa.