Vihapuhe. Vihainen puhe. Puhe vihasta ja vihapuheesta.
Hyväksynkö vihapuheen? Tuomitsenko sen? Kuka vihaa ja milloin on oikeus vihata?
Juhani Koivumäki on tarttunut aiheeseen, joka on 2010‐luvun julkisen keskustelun polttavimpia kysymyksiä Euroopassa. Aiheeseen, johon monella on valmiiksi pureskeltu vastaus.
Moni Koivumäen teoksista, kuten Heijastus (2013), on käsitellyt lapsuutta ja lapsen kokemusta ympäröivästä maailmasta. Myös Vihapuheessa kameran edessä ovat lapset. Iloisten miekkaleikkien taustalla on kylmäävän kliininen kertojanääni. Lapsuus ja väkivalta. Yhdistelmä on häiritsevä. Assosiatiivisesti se palauttaa mieleen William Goldingin romaanin Kärpästen Herra (1954) ja Jarmo Mäkilän uhkaavat maalaukset poikien leikeistä (2012).
Koivumäki ei ole taiteessaan koskaan tyytynyt helppoihin ratkaisuihin. Eikä tyydy nytkään.
Teos haastaa katsojan pohtimaan vihapuheen ja vallankäytön kysymyksiä, antamatta turvallista tai liturgisia vastauksia.