Ajatuksista tekoihin. Näyttelypäivämäärä oli selvillä hyvissä ajoin, tilaa missä tehdä ei.
2014 tein Henri Ijäksen kanssa näyttelyn POKS (www.laurilaurilauri.fi/poks)
Näyttely koostui 600 ilmapallosta ja yhdestä neulasta. Kun purin näyttelyn, otin rikkomani pallot talteen tietäen, että näistä tulee vielä jotain. Ilmapalloeläin.
Minkälainen, miten?
Loppuvuodesta 2022 sain työtilan joulukuusta eteenpäin. Vanerilevyt sain vuoden lopuksi. Ne olivat käytävän videoteoksen taustana, jonka revin alas. Viisi pohjaa ovat 2015 vuodelta eräästä kokeilusta ja nyt maalasin ne keltaisiksi. Kuudes pohja on vessassa. Vessassa myös luonnoksia.
Lisää näyttelysuunnitelman osia selattavana pikkugalleriassa.
Videoteoksen valmistuttua tein vanerilevyistä vieraskirjoittimen pömpelin sekä click-baitin
laatikon. Perttu auttoi hiiren tekniikassa. Vieraskirjoitin on näyttelyn mustalaatikko ja vieraskirja.
Pyydä tarvittaessa opastusta näyttelyvalvojalta kirjoituskoneen käytössä.Voit myös kirjoittaa kynällä paperille ja laittaa sen paperihyllyn alapuolella olevasta luukusta.
Jäljelle jääneestä vanerista sain ilmapalloeläimen ja jeesusteippijeesuksen tukirakenteita. Jeesusteippijeesuksen ajatus on vuodelta 2015. Vuodenvaihteessa 2022 keksin, millaisen näyttelyjulisteen teen, Vitruvian miestä mukaillen, eli asennot ukkeleille.
Ilmapalloeläintä pääsin rakentamaan, kun Kirsi Porrassalmi leikkasi minulle metallin palaset, jalkapohjat. Niihin kiinnitin puun palat, joihin taas kiinni lisää puuta, uretaanilevyä, kananverkkoa, uretaania, jonka veistin muotoon. Sitten kysymys: miten kiinnittää ilmapallot? Kokeilin eri liimoja ja tapoja. Lopulta myös neulaa. Toimi ja sopi, koska alunperin POKS-näyttelyssä oli yksi neula. Heti tiesin, että melko työläs homma verrattuna siihen yhteen. Ostin ensin 300. Eihän ne riittäneet mihinkään. 1000 lisää. 1500 lisää. Ei riittänyt. Vielä tuhat. Niistä jäi 300 ylimääräiseksi.
Tyttömme syntyi 2017 ja tein ristiäisiin plaseerauksen yhteyteen paperilaput, joissa luki nimet, syntymäpäivä, syntymäaika, paino ja pituus. Koska kaikki aina niitä kyselemässä. Poikamme syntyi 2020. Tein vastaavat puusta. 30 kappaletta ja niillä tein 30 vedosta. Ladoin puun palat pöydälle, laitoin vaakariveihin välipalat, telasin musteen. Koko paketti oli kahdella pitkällä puristimella kiinni. Ensimmäinen ja toinen onnistui, kolmatta laskiessani kohti paperia koko homma lävähti (tulos on vedos 3/30 Pikkugalleriassa). Loput tein ’tiili’ kerrallaan. Muste puissa eikä vedoksissa ehtinyt kuivua ristiäisiksi kaiken koronasäädön lisäksi. Galleria Rongan joulutauolla 2020 kokonaisuus oli esillä ja ristiäisvieraista kävivät, ketkä pääsivät. Osakokonaisuus siis toista kertaa Rongassa.
Bananas-video on viime kesältä. Kuivunut vuodelta 2016.
Nerfed-teoksen aloitin 2020. Se kehittyy vielä. Kuten ajatuksilla on tapana.
www.laurilaurilauri.fi