MAIJARIITTA KARHULAHTI: ULKOA
15.11. – 4.12.2014
Maijariitta Karhulahden yksityisnäyttely Ulkoa käsittelee luonnon ja rakennetun ympäristön sekä
ihmisen itsensä välistä suhdetta. Teoksissa katsotaan sekä objektiivisesti että subjektiivisesti sitä,
miten käsitys todellisuudesta ja ympäristöstä on osaltaan jo selkeä ja osaltaan vielä
hahmottumassa. Tarkastellaan nykymaailmaa, jossa toden ja mielikuvan raja helposti himmennee
ja tietoa luodaan sen mukaan, mitä halutaan kertoa tai kuulla. Teokset myös muistuttavat meitä
olevamme olemassa siinä paikassa ja tilassa, jonne elämämme on rakentunut. Todellisuutta on
nykyhetki.
Galleria Rongassa, Tampereella on 15.11. – 4.12. esillä kuvataiteilija Maijariitta Karhulahden
tekstiiliteoksia. Karhulahti on kuopiolainen kuvataiteilija, jonka teoksissaan yhdistää eri
tekstiilitekniikoita ja materiaaleja. Teokset hahmottavat elämää ja ympäröivää maailmaa
kokonaisuutena, jonne kukin joutuu itsensä tavalla tai toisella sijoittamaan. Kuten teosten aihe,
myös ilmaisu on runsasta, kerroksellista ja täynnä yksityiskohtia.
Näyttelyn toteuttamista on tukenut Pohjois-Savon taidetoimikunta.
Maijariitta Karhulahti on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään Taidekoulusta 2008 ja
muotoilijaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta 2013.
Mediakuvat: https://picasaweb.google.com/avarataide/MaijariittaKarhulahtiULKOA15114122014?authuser=0&feat=directlink