Outi Eronen
iLO
– maalauksia elähdyttävistä kokemuksista
Kuvaan maalauksissa ilon aiheitani ja tuntemuksiani kuin kuplina iloisten asioiden äärellä. Maalaukset on maalattu tänä vuonna klassisella öljyvärillä pellavalle. Maalaussarja jatkuu, ilon aiheita on paljon.
Olen maalannut aina, se on tekemiseni pohjavirta. Muuten olen ilmaissut itseäni performansseista veistoksiin, teksteistä paikkasidonnaisiin kuviin jne. Sairastin 2017 aivoverenkiertohäiriöitä, joiden seurauksena mm. kadotin lähes kokonaan hahmotuskykyni. Kuvien tekeminen oli alkuun kivulloista, mutta se alkaa vihdoin sujua. Eristäydyin sairauteni myötä, mutta näin villejä unia. Tavallaan elämäni kääntyi päälaelleen, päivät kuluivat kaukana normaalista elämästä, yöt joko painajaisissa tai hämmästyttävissä seikkailuissa. Vähitellen mustan harmaassa fatiikissa alkoi erottua valoa. Opin, että saan elämään värillistä valoa lisää etsimällä iloisia kokemuksia. Perusteilleen pudotettuna, minkäänlaista hälyä sietämättömänä, aloin löytää voimaa tuottavia kokemuksia luonnosta. Tähän asti luonto oli ollut itsestään selvyys, mutta nyt siitä tuli lääke. Olen aina elänyt hippusen vinksallaan satujen ja todellisuuden rajalla.
Maalauksissani kuvakulmat vaihtelevat fyysisistä psyykkisiin ja henkisiin kokemuksiin. Nautin suunnattomasti valtavista näköaloista, mutta toisaalta kutistun välillä peukaloliisaksi ja koen seikkailuita kukkasten uumenissa tai jäkäläviidakoissa. Aloitin maalauksen aikoinaan abstraktista ilmaisusta, nyt olen alkanut kuvata näkemääni, mutten anna sen rajoittaa itseäni. Maalaus on synteesi eletystä, nähdystä, tiedetystä ja tunteesta.
Olen opiskellut kuvaa Orivedeltä Maahan, LAMK:sta TAMK:uun ja TAIK:uun.