Puotinäyttelyssä Marje Viitala (1.10.-31.10.2021)

Sinisessä pehmeässä valossa annan kuvamaailmani hahmojen kertoa omaa tarinaansa. Luonto luo omia hiljaisia verkkojaan, antaen valon heijastaa tunteita. Taide saa muotonsa elämästä ja ajatukset kiteytyvät näkymättömästä näkyväksi. Uni- ja valvemaailma sekoittuvat filosofian ja runon kaltaiseksi.

Tekniikkana käytän 1500-luvulla kehitettyä syvä- ja 1300-luvulla kehitettyä kohopainografiikkaa: etsausta ja puupiirrostekniikkaa. Toisinaan kokeilen muitakin materiaaleja. Se irrottaa työskentelyä tutummista askeleista, ja herättää aina jotain uutta tukien vanhaa. On välillä mentävä kauemmaksi, jotta pääsee takaisin lähelle.

Metalligrafiikassani yksi kantavia teemoja on valo pimeydessä. Valo voi olla joko konkreettista tai henkistä. Etsaukset piirrän suoraan laatalle luonnostelematta; teen teokset flow -ajatuksella, annan kuvalle tilaa hengittää ja ajatusten viedä. On tärkeää, että alitajunta puhuu vapaasti. Työstän valmista aihiota monotypiamaisin keinoin ja haen siihen valopisteitä, tooneja. Työ elää jokaisen vaiheen kautta lopulliseen muotoonsa.

Linokaiverruksissa minua kiehtoo vahva voimakas kerronta, muotokieli. Valo kaipaa aina varjon tullakseen esiin. Kuvat ovat surrealistista kerrontaa, missä leikillisyydellä on osansa.

Marje Viitala on kolmannen polven kuvataiteilija ja taidegraafikko. Viitala on syntynyt Sastamalassa ja työskentelee nykyisin Tampereella. Taidekoulutuksen hän on saanut Kankaanpään taidekoulussa, graafisella linjalla.

Näyttelyihin Viitala on osallistunut niin Suomessa kuin ulkomailla, mm. Portugalissa, Bulgariassa ja Japanissa. Viitalan teoksia on mm. Tampereen taidemuseon, Sastamalan kaupungin ja Nokian kaupungin kokoelmissa. Viitala on jäsenenä Suomen Taidegraafikot ry:ssä, Suomen puupiirtäjissä, Tampereen taiteilijaseurassa. Hän toimii myös luottamustehtävissä eri järjestöissä.


kuvataiteilijamatrikkeli.fi/taiteilija/marje-viitala
instagram.com/marje.viitala
marje.viitala@kolumbus.fi