Kaikenlaiset olevat, materiaaleja siirtelevät, paikallaan kasvavat, uutta elintilaa hakevat, aina jokin tarttuu toiseen, kasvaa tai heijastuu toisen pinnalla, mitään ei kehity irrallaan.
Resilientem tutkii hylätyn tilan uutta liikettä, tilan jakamista, erilaisia tuttuja ja tuntemattomia olentoja. Sanoissa ja kuvissa on liikettä ja eleitä, ne hakeutuvat joustavan ja sitkeän kautta toistensa luokse toisinaan kitkaisesti, toisinaan silitellen, toisinaan välinpitämättömästi limittäin asettuen. Onko tarkoitus löytää tila, jossa mikään ei enää aiheuta uudelleenasettumista ja liikehdintää vai olisiko pysyttävä hitaassa liikkeessä, jatkuvassa uudelleenasettumisessa?
Työn lähtökohtana on ollut taiteellinen tutkimus digisyntyisestä runosta kollektiivisena muistijälkenä ja digitaalisen ajan vaikutuksista yhteiseloon, aisteihin ja kokemuksiin. Suorsan työskentelyssä yhdistyvät usein erilaiset välitilat, digitaalinen ja analoginen, mennyt ja tuleva hakien referenssipisteitä nykyhetken ymmärtämiseen. Teokset luovat kohtauspinnan, jossa kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset.
Kuvaa, runotekstiä ja ääntä yhdistävä Resilientem-videoinstallaatio on jatkuvassa muuksi tulemisen tilassa, se on koottu pienistä animaatioista, jotka on tehty eri luovan koodauksen tietokoneohjelmilla. Materiaalina on kenttätallennuksia Berliinistä, Helsingistä, Paljakan luonnonpuiston läheltä, Linzin ja Turun kasvitieteellisistä puutarhoista: videota, kuvaa ja ääntä sekä samoilla poluilla syntynyttä tekstiä. Kankaalle vedostuneessa installaatiossa puolestaan on yhdistetty muistiinpanojen tapaan kuvallisia havaintoja, tutkimus- ja runotekstiä. Työtä on tukenut Koneen säätiö ja tilaa luonut Mustarinda ja TAKT Leipzig-Berlin.