
Taiteeni on eskapistista, ja siinä käsittelen ihmistä, historiaa, myyttejä ja erotiikkaa; omaa
romanttista sielunmaailmaani. Näkyväisen maailman lihallisuus, ruumis ja sielu, antiikki,
keskiaika, oman mielikuvitukseni tuotokset ja harkittu symboliikka yhdistyvät sielunmaailmani
melankolisissa ihmishahmoissa, joiden kasvoissa ja vartaloissa toistuvat teoksesta toiseen
samat idealistiset piirteet. Toisinaan näiden ihmishahmojen välillä esiintyy patriarkaalisten
sukupuoliroolien kääntämistä päälaelleen, toisinaan homoromanttisuutta.
Zeun ryöstämän foinikialaisprinsessa Europan mukaelmana härkähirviön kyydissä taivaalle
nousee puhdassydäminen ja viaton Euroboi. Sitten ovat jumalattaret, jotka hallitsevat kauniita,
avuttomia nuorukaisia. Naiset ja nuorukaiset pitävät käärmeitä käsissään, tai heillä on
jalkoinaan käärmeitä. Eskapistisessa yksinäisyydessäni minulla on paljon sekalaisia ajatuksia,
ja teoksissani on paljon sellaista, josta kerron avoimesti, mutta myös aivan yhtä paljon sellaista,
josta voisin kertoa, mutten tahdo. Jätän tulkinnanvastuuta myös katsojalle itselleen.
Teknisesti piirustukseni ovat metallikynäpiirroksia. Työvälineeni ovat siis hopeakynä ja
kultakynä. Hopeakynä on vanha piirustusväline ajalta ennen nykyaikaisen lyijykynän
keksimistä. Sen merkittävin ominaisuus on ajan kuluessa tapahtuva hopean hapettuminen
tummemmaksi ja ruskehtavaksi. Kultakynällä tehdyt piirrosjäljet eivät puolestaan hapetu, vaan
pysyvät lyijykynänharmaina; kullassa on jotain subliimia ja turmeltumatonta. Mainittujen
ominaisuuksien lisäksi minua kiehtovat näiden työvälineiden historia ja niiden vaatima
käsityöläistaito.
Elokuun 2024 vietin taiteilijaresidenssissä Japanin Gunma-prefektuurin Harunajärvellä, missä
työskentelin metallikynätekniikalla. Vierailin myös Gunman muinaisten kuninkaiden haudoilla.
Muinaishaudoilla olevia onttosilmäisiä haniwa-veistoksia ilmestyi piirustuksista yhteen, toiseen
vuoristotien korkearinteisten kallioiden mäntymetsä. Japani-vaikutteet korostuvat kuitenkin vielä
ennen kaikkea sommittelussa: muun muassa tyhjän tilan arvostaminen sommitelman osana.