ILONA RAIPALA 15.2.-6.3.2014

Ilona R Ronga 2014 nettikutsu

Ensimmäistä kertaa olen niin tyytyväinen akvarelleihini, että näytän niitä julkisesti. Lapsena opin, etten osaa maalata vesiväreillä, sillä aikaansaannoksia ihailtiin vain niiden ollessa siistejä ja kauniita. Eivätkä ne olleet. Vesiväri on keveydessään ja nopeudessaan vaativa tekotapa. Ennen kaikkea se kysyy asennetta: kaoottisen, ns. ruman hyväksymistä ja arvostamista.

Olen maanitellut itseäni harjoittamaan vesivärimaalausta matkustaessani: silloin täytyy tehdä välineellä, jonka on reppuun pakannut. Vesiväreillä maalatessa kärsivällisyyteni on kasvanut. En myöskään enää pyri siistiin ja nättiin jälkeen, vaan annan ilomielin käteni liikkeiden näkyämteoksessa. Niissä on elämää ja voimaa, jota ei pidä ylityöstää pois.

Luonto ja maisema ovat taiteeni keskiössä. Maalausta aloittaessani lähden usein pää tyhjänä maalaamaan suorasta havainnosta. Mahdollisuuksia on loputtomiin. Luonto on ihmeellisen vaihteleva, värit ja valot muuttuvia. Saan tehdä valintoja runsaudesta oppaanani intuitio. Havaintotyöskentelyn aikana olen parhaimmillaan tietoisena läsnä tässä hetkessä, eivätkä teos ja aihe eroa olemisestani. Muutun ja kasvan itsekin, ja maalatessa teen näkyväksi sitä, missä ja millä tavalla hajoan ja muodostun juuri nyt luonnon pienenä osasena.

Studiossa työskennellessä, luonnonvalolampun kajossa, matka maalauksen kaksiulotteisen pinnan maailmaan on kuoppainen. Maalaus kasvattaa päälleen kerroksia, kerroksia, muotoaan hakien. Edessä on yhtäkkinen onnistuminen tai tekeleen jääminen toistaiseksi odottamaan. Onnistumista ei voi pakottaa.

Parasta on, kun saa olennaisen näkyviin nopeasti. Silloin teos on välitön. Usein aiheenani on ollut kotipihamme kaksi vanhaa omenapuuta, joille haluan ilmaista tässä yhteydessä kiitoksen henkisestä mestaruudesta, opettavaisesta kärsivällisyydestä ja suostumisesta malliksi nuorelle ja kokemattomalle luu- ja lihaolennolle.

Näyttelyn teoksista valtaosa on syntynyt kotonani Hämeenkyrössä, lisäksi on Italian, Espanjan ja Färsaarten maisemissa maalaamiani teoksia. Näyttelyn teokset on maalattu öljy-, tempera- ja akvarellimaalaustekniikoilla.

Maalausnäyttelyni lisäksi grafiikan töitäni on esillä Galleria Rongan Puodissa 7.-28.2.

https://picasaweb.google.com/avarataide/IlonaRaipala15263

Jätä kommentti