ItseTeossa 23.6. – 9.7.2015

it2015

ITSETEOSSA -tapahtuma 23.6-9.7.2015

ItseTeossa -tapahtuma järjestetään nyt viidettä kertaa Galleria Rongassa. Ideana on että kuvataiteilijat työskentelevät Tampereen alueella ja Galleria Rongassa tapahtuman aikana. Taiteilijat työskentelevät valitsemallaan kuvataiteen alueella/alueilla, he valitsevat myös vapaasti työskentelyajankohtansa.

Yleisö voi seurata työskentelyä sekä työskentelyn hedelmistä rakentuvaa näyttelyä Galleria Rongassa. Taiteilijat merkitsevät galleriassa esillä olevaan kalenteriin työskentelypaikkansa ja suurin piirtein myös työskentelyajan, näin yleisö voi halutessaan lähteä myös gallerian ulkopuolelle seuraamaan taiteilijoiden työskentelyä.

Tänä vuonna tapahtumaan voi ilmoittautua aloituspäivään saakka sähköpostitse valvoja.galleriaronga@gmail.com. Mukana ItseTeossa 2015 mm. Saara Forsell, Anja Härkönen, Minna Eloranta, Urpu-Elina Korhonen, Outi Kotala, Miina Laine, Kirsi Porrassalmi ja Joni Vilen.

Tapahtuman alkaessa 23.6 galleria on tyhjä, joten avajaiset pidetään 27.6!

TERVETULOA seuraamaan työskentelyä sekä näyttelyn edistymistä vaikka tapahtuman jokaisena päivänä!

Terveisin,

AvaraTaide ry ja tapahtuman taiteilijat

Galleria Ronga

Rongankatu 1 c 9

33100 Tampere

ti-su 12-18

p.0452681022

www.avarataide.fi

Kuvia: https://picasaweb.google.com/avarataide/ItseTeossa2015236972015

HUOM!

Avajaiset la 27.6 klo 14-16

Jätä kommentti