Talvikki Äkräs: Iltakävely 25.10.-13.11.2014

sähköinen kutsu

Läpikuultavia maalauksia Galleria Rongassa!

Näytteillä on sarja teoksia, joista jotkut ovat syntyneet kuin salaa toistensa osina,

eriytyen lopulta omiin maailmoihinsa yllättävien muutosten myötä. Teokset ovat

kehittyneet reliefimäisiksi näyttämöiksi pleksien ja pohjalevyjen välisiä tiloja

hyödyntämällä ja käyttämällä erilaisia materiaaleja ja tekniikoita.

Kummaltakin puolelta läpinäkyvää pleksiä työstäessä on selvinnyt vähitellen

kummalta puolelta teos tulee heräämään.

”Iltakävelyllä, hämärtyvän valon maisemassa, mieli lepää vaan ei ole vielä unessa.

Variaatiot häviävistä yksityiskohdista lähestyvät toisiaan omassa mielessä,

ikäänkuin pienessä elokuvateatterissa. On havahduttavaa nähdä muuntumista hämärässä,

valoa lähellä melankoliaa.

Surrealistinen yksityiskohta kertoo yhtä paljon todesta kuin fantasiasta. Sekä

hajonneessa että järjestäytyneessä tilassa voi kokea olevansa yhtä maiseman

kanssa”, Talvikki Äkräs kuvailee.

Talvikki Äkräs, kuvataiteilija AMK 2013, on maalari/graafikko sekä lauluntekijä ja

performanssitaiteilija.

ILTAKÄVELY on hänen debyyttinäyttelynsä.

Avoin lehdistötilaisuus pidetään Galleria Rongassa ennen avajaisia, perjantaina

24.10.2014, klo17.00. Avajaiset alkavat klo 18.00. Näyttelyn avaa filosofi Jari

Klemetti.Tervetuloa!

mediakuvat:

https://picasaweb.google.com/avarataide/TalvikkiAkrasILTAKAVELY251013112014

Jätä kommentti