ULLA-MAIJA PITKÄNEN: TRACES 29.3.-10.4.

 

Rasia

”Kiinnostuin jäljistä, kun löysin metsästä hyönteisten syömiä oksia. Hyönteisten tekemät reitit olivat kiehtovan kauniita. Seuraavaksi huomasin tutkivani vanhoja kaulusten metallirunkoja Antwerpenin Rembrandtin talossa. Olin taas huomaamattani hakeutunut jälkien maailmaan. Tutkimaan jäljellä jäänyttä, josta saatoin muodostaa omia päätelmiäni. Ajan merkitys, jonka voi aistia vetää minua puoleensa. Tätä ajatusta seuraamalla olen työstänyt oman versioni jäljistä. Jäljet toimivat eräänlaisina vihjeinä. Vihjeinä siitä mitä on ollut, mutta joka on kadonnut. Jälki on jäljellä.

Museot ja niiden kokoelmat ovat tulleet ajan kuluessa yhä tärkeämmiksi tutkimuslähteiksi. Hakeudun niiden hiljaisille käytäville, jotka eivät ole yleisön ruuhkauttamia. Pölyttyneet kaapistot luonnontieteellisissä museoissa ja laatikostot arkeologisissa museossa ovat poikkeuksetta tehneet lähtemättömän jäljen. Matkamuistoihin pohjautuvissa teoksissa annan viitteitä paikkoihin ja asioihin.

Olen käyttänyt teoksissani vanhoja ja kirpputoreilta kerättyjä esineitä, joiden päälle olen rakentanut teokseni. Esineistä saan inspiraationi tarinoille. Useat teoksistani olen tehnyt rasioiden sisään. Ne edustavat paikkoja, joissa säilytämme tärkeitä asioita, muistoja. Rasioiden olemus kiehtoo minua sen takia. Rasioiden ansiosta muistoista tulee yksityisiä, jopa salaisuuksia. Rasian kansi sitoo muiston yksityisyyden.

Pienet yksityiskohtaiset pistot kankaalle kirjottuina jatkavat kukkien elämää. Kukat ovat irroitettu maasta, niiden värit haalistuneet ja ne on otettu muistoksi. Kirjonnan avulla haluan tutkia sitä millaisena kukat näyttäytyvät kankaalla. Tavoittelen niiden herkkyyttä. Kirjonnan pohjamateriaalina on vanha ja ajan pehmentämä valkoinen lakanakangas.

Ompelemiini kauluksiin olen jäljitellyt puun oksista hyönteisten kartastoja ja reittejä. Reittien tarkoitus jää avoimeksi. Teokset ovat kuin vanhoja päiväkirjoja, joissa jäljet korvaavat sanojen paikat. Nimikirjaimien kirjominen liinavaatteisiin oli ennen yleistä. Niillä osoitettiin tekstiilin omistaja. Kauluksissa käytän samaa ajatusta omistajuudesta, mutta nimikirjaimien sijasta käytän hyönteisten tekemiä jälkiä. Se kuvastaa kankaan tuhoutumista. Jotain mitä ei voi estää. Tapahtuma myös muistuttaa ajan mahdista, kuitujen katoavuudesta. Hyönteisten jäljet tekevät kauluksista ikäänkuin hyönteisten omaisuutta.”

Ulla-Maija Pitkänen

Jätä kommentti