Outi Kotala:
PÄIVÄN SEISAUKSIA – SOLSTICES
4.1.-23.1.2025

Teos (yllä): Mustarastaita vartoessa

Päivän seisauksia” tutkii maapallon ratakaltevuuden vaikutuksia luontoon: sekä ympäröivään luontoomme vuodenaikoineen ja päivänvalon määrän vaihteluineen, että myös omaan ihmisluontoomme.

Maan pyörimisakselin kaltevuus aiheuttaa etenkin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla merkittäviä vaihteluita päivän pituuteen eri vuodenaikoina. Suomessa napapiiriltä pohjoiseen on koettavissa kesäpäivän seisauksen aikainen yötön yö, ja vastaavasti talvipäivän seisauksen aikaan yö kestää koko vuorokauden, sillä aurinko ei nouse niin ylhäällä maapallon leveyksiä lainkaan horisontin yläpuolelle 24 tuntiin. Sama ilmiö on maapallolla koettavissa vastaavasti eteläisellä pallonpuoliskolla, eteläisestä napapiiristä kohti etelänapaa siirryttäessä.

Meille suomalaisille päivän valoisan ajan ja yön pituuden kesto on tasan 12 tuntia vain kahtena päivänä vuodessa, kevätpäivän ja syyspäivän tasauksina. Muun ajan vuodesta elämme jatkuvassa kasvun ja vähenemisen rytmissä: kesäyön auringosta kaamokseen ja takaisin. Mielemme pyrkii sopeutumaan tähän valon ja pimeän heiluriliikkeeseen, sitoen meidät osaksi suurta luonnon kiertokulkua. 

Teoksissani mielen kääntöpiirit yhdistyvät planeettamme leveyspiireihin. Abstraktit ja semi-abstraktit teokset asettuvat vuodenkiertoa merkitsevien rajalinjojen ja äärien, kuten päiväntasauksien ja –seisauksien, napapiirien ja kääntöpiirien sekä päiväntasaajien symboleiksi. 

Miltä keskikesän yötön yö näyttäytyy mielenmaisemana, entä vuoden pimein päivä talvipäivän seisaus?

——-

Taiteilija Outi Kotala (s. 1974) on opiskellut ja tehnyt monipuolisesti kuva- ja mediataidetta 1990-luvulta lähtien. Hän valmistui Helsingissä toimivan, yksityisen Avoimen taidekoulun linjalta 2012, ja liittää koulun oppien inspiroimana meditaation osaksi taiteellista työskentelyään. Hänellä on myös tutkinnot Taideteollisesta korkeakoulusta (Taiteen maisteri) ja Tampereen ammattikorkeakoulusta (Kuvataitelija AMK).

Exhibition info (in English):

Art exhibition ”Solstices”

“Solstices” studies our planet’s axial tilt (also known as the obliquity of the ecliptic) and how it causes the seasonal changes in nature; and also how it affects our own human nature.

Earth is rotating around our Sun with approximately 23.5 degrees tilt. This tilt causes some significant yearly variations in the amount of sunlight during the day especially on the latitudes further away from the equator. For example, the polar circles (Arctic and Antarctic) are latitudes where the Sun is above the horizon for 24 continuous hours at least once per year (and therefore visible at midnight, causing the so called ”Midnight Sun”). These regions also have days when the sun does not rise at all, called the ”polar night” (or ”kaamos” in Finnish).

In Finland, our days rotate from short kaamos days to nightless summer days, moving in a constant motion like a giant pendulum. We live in rhythm of constant change: of growth and diminishment, inhaling and exhaling, action and de-action. Thus, connected to this rhythm, our psyche too becomes in sync with our planet’s yearly rotations – making us, hopefully, more close to our mother Earth and it’s nature.

In my works the planetary markers for annual cycle – equinoxes and solstices, polar circles and equators – become abstract and semi-abstract symbols for the inner landscapes of the mind. What does the endless summer night look like in the inner seasons of the mind? And what about the darkest day of the year, the winter solstice?

——

Outi Kotala (born 1974) is an artist and a designer living in Finland. Kotala’s work is based strongly on the meditative methods of art making. She has graduated from independent, Helsinki-based  private art school “Avoin taidekoulu” in 2012 and has a Master of Arts degree from University of Helsinki Art and Design (currently Aalto University).